Times like these

Niin se on vaan taas viikko mennä vierähtäny ja kotiin paluuseen on loppupeleissä enää pelottavan vähän aikaa! Vajaa 5 viikkoa. Siinä ajassa meidän pitäis ehtiä vielä nähdä ainakin Giant’s Causeway, Titanic Quarter ja Dublin… Muutenhan se ois ihan helppoa mutta kun lähitulevaisuudessa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole yhteisiä vapaapäiviä näkyvissä ja Iinan flunssa ei oo vielä hellittänyt niin pitää toivoa, että ehditään varmasti kokea kaikki ne tärkeimmät jutut.

Niin Iina on tosiaan ollu nyt koko viimeisen viikon pois töistä koska hänellä on joku kamala yskä-/flunssatauti. Mut siis se yskiminen… kuulostaa aivan kamalalta! Ei toivookaan, että Iina vois olla jossain hotellin vastaanotossa töissä tällä hetkellä. Onneks ollaan kuitenkin saatu toinen huone  jotta  mäkin olen pystynyt nukkumaan öisin. :D  Ja Iina on tosiaan saanut antibiootteja + kasan muita lääkkeitä, joten toivon mukaan ne alkais pian vaikuttamaan.

 

Tein viime sunnuntaista lauantaihin asti seitsemän päivän työputken ja se oli kieltämättä melko rankkaa... Sinä aikana mulla oli vielä kaksi kertaa vaihto iltavuorosta suoraan aamuvuoroon, jolloin ei tullut kyllä nukuttua yhtään. Olen ollut nyt ravintolan puolella töissä, vuoroin aamiais- ja illalliskattausten hoidossa auttamassa. Fyysisesti tosi rankkaa työtä, kun koko ajan pitää seistä ja juosta paikasta toiseen ja kantaa raskaita tarjottimia. Hyvin oon silti viihtynyt ja töihin on aina mukava mennä. Työkaverit varsinkin siellä ravintolapuolella on niin hauskaa sakkia, että alkaa oikeesti suupieliin sattuun kun nauraa vaan koko ajan sille spontaanille huulenheitolle. Muutenkin keittiössä on aina chilli meininki, tyypit siellä vaan viheltelee ja laulaa koko ajan taustalla pauhaavan radion mukana. :D

Kun lauantai iltapäivällä sain työputkeni viimeisteltyä suunnistin tietysti suoraan pinttikauppaan, jonka jälkeen Paddysiin katsomaan miten Iina jakselee. Istuskelimme iltaa hostellin poikiemme kanssa (joista on tullut tavallaan kuin ”perhe” meille täällä) ja käväisimme heidän kanssaan myös läheisessä pubissa (the Elms). Luonnollisesti alternative/rock musiikkiin erikoistunut paikka sai meidät syttymään ihan täysin. Iina pysytteli tietysti yskänsä takia vesilinjalla ja otti ihan rauhallisesti. Yritimme the Elmsin jälkeen etsiä vielä epätoivoisesti toista baaria jossa jatkaa iltaa, mutta launtai-iltaisin kaikki sulkevat täällä jo yhden aikaan! Niinpä! – WTF??!  Ihme kyllä täällä oli kuitenkin joku outo ”salainen alko” josta oli ihan laillista hakea vielä siihen aikaan yöstä juotavaa ja siellä olikin sitten porukkaa jonoksi asti. Hurautimme sen kautta siis Black taxilla takaisin Paddysiin ja jatkoimme iltaamme siellä. Paddysin jatkoille seuraksemme saapui lisäksi ryhmä skotlantilaisia, pari espanjalaista tyttöä ja jotain muuta random porukkaa.

 

Sunnuntaina nukuimme pitkään, jonka jälkeen ihastuttava yhteyshenkilömme Lorraine tuli hakemaan meidät 18-vuotiaan siskon tyttärensä kanssa hänen ja hänen miehensä Peterin kotiin illallistamaan. Heillä oli oikein kiva kämppä hieman keskustan ulkopuolella. Siellä sitten nautittiin kolmen ruokalajin herkullinen illallinen ja juotiin heille tuliaisiksi antamastamme salmarikossusta pikku hömpsyt. :D Asia mitä kuitenkin Iinan kanssa ihmettelimme suu auki oli se, että Peter (joka on suuri salmiakkikossun ystävä) oli jostain syystä keksinyt, että kahvipavut  muka sopisivat hyvin sen salmarishotin sekaan! Mitä tohon nyt sanois… Huudahdettiin vaan kauhistuneina yhteen ääneen ”What are u doing??!” kun hän heitti ne papuset meidän juomiemme sekaan lillumaan.

Todella mukavan (ja mielenkiintoisen) illallishetken jälkeen Lorraine heitti meidät takaisin kotiin Rocky Road nimisen tien kautta. Tie on kuulemma talvisin suljettu – ja ei ihme. Tie todellakin oli mukulakivityylisen päällysteensä ja jyrkkyytensä takia kaikkea muuta kuin mukava kokemus varsinkaan mulle, koska oon aina muutenkin aivan panikiissa näiden ihmisten järjettömän liikennekäyttäytymisen takia. Laulelin siinä etupenkillä hiljaa mielessäni taas ”If I ever leave this world alive…” :D No hengissä kuitenkin selvittiin! Se tärkein syy miksi Lorraine halusi meidät sen Rocky Roadin kautta kotiin viedä, olivat kuitenkin ne maisemat, jotka sen mäen päältä avautuivat. Ei voinut muuta todeta kuin ”Breathtaking!” – jälleen kerran. Sieltä näkyi siis koko Belfastin kaupungin (ja todn. joidenkin muidenkin kaupunkien/kylien) valot iltahämärässä. Se oli niiiin kaunista… :) Ihan kuin joku San Francisco- tyylinen maisema ja ”Big City Life”- fiilis.

 

Tänään mulla oli vielä toinen vapaa päivä (oikein mitään ei saatu Iinan flunssan takia tehtyä) ja huomenna jatkuu taas työt. Onneksi vain kolme päivää töitä nyt ja sitten taas 2 päivää vapaata. Iina ei ikävä kyllä voi vielä huomennakaan palata takaisin Jurysiin… :(

Nyt vaan toivotaan, että toi flunssa ei tarttuis muhunkin ja että Iina paranis pian, jotta pystyttäis nauttimaan loppuajastamme täällä paremmin!

" I am a new day rising, I am a brand new sky, to hang the stars upon tonight"

♪

xx

L