Times like these

Niin se on vaan taas viikko mennä vierähtäny ja kotiin paluuseen on loppupeleissä enää pelottavan vähän aikaa! Vajaa 5 viikkoa. Siinä ajassa meidän pitäis ehtiä vielä nähdä ainakin Giant’s Causeway, Titanic Quarter ja Dublin… Muutenhan se ois ihan helppoa mutta kun lähitulevaisuudessa ei kuitenkaan tällä hetkellä ole yhteisiä vapaapäiviä näkyvissä ja Iinan flunssa ei oo vielä hellittänyt niin pitää toivoa, että ehditään varmasti kokea kaikki ne tärkeimmät jutut.

Niin Iina on tosiaan ollu nyt koko viimeisen viikon pois töistä koska hänellä on joku kamala yskä-/flunssatauti. Mut siis se yskiminen… kuulostaa aivan kamalalta! Ei toivookaan, että Iina vois olla jossain hotellin vastaanotossa töissä tällä hetkellä. Onneks ollaan kuitenkin saatu toinen huone  jotta  mäkin olen pystynyt nukkumaan öisin. :D  Ja Iina on tosiaan saanut antibiootteja + kasan muita lääkkeitä, joten toivon mukaan ne alkais pian vaikuttamaan.

 

Tein viime sunnuntaista lauantaihin asti seitsemän päivän työputken ja se oli kieltämättä melko rankkaa... Sinä aikana mulla oli vielä kaksi kertaa vaihto iltavuorosta suoraan aamuvuoroon, jolloin ei tullut kyllä nukuttua yhtään. Olen ollut nyt ravintolan puolella töissä, vuoroin aamiais- ja illalliskattausten hoidossa auttamassa. Fyysisesti tosi rankkaa työtä, kun koko ajan pitää seistä ja juosta paikasta toiseen ja kantaa raskaita tarjottimia. Hyvin oon silti viihtynyt ja töihin on aina mukava mennä. Työkaverit varsinkin siellä ravintolapuolella on niin hauskaa sakkia, että alkaa oikeesti suupieliin sattuun kun nauraa vaan koko ajan sille spontaanille huulenheitolle. Muutenkin keittiössä on aina chilli meininki, tyypit siellä vaan viheltelee ja laulaa koko ajan taustalla pauhaavan radion mukana. :D

Kun lauantai iltapäivällä sain työputkeni viimeisteltyä suunnistin tietysti suoraan pinttikauppaan, jonka jälkeen Paddysiin katsomaan miten Iina jakselee. Istuskelimme iltaa hostellin poikiemme kanssa (joista on tullut tavallaan kuin ”perhe” meille täällä) ja käväisimme heidän kanssaan myös läheisessä pubissa (the Elms). Luonnollisesti alternative/rock musiikkiin erikoistunut paikka sai meidät syttymään ihan täysin. Iina pysytteli tietysti yskänsä takia vesilinjalla ja otti ihan rauhallisesti. Yritimme the Elmsin jälkeen etsiä vielä epätoivoisesti toista baaria jossa jatkaa iltaa, mutta launtai-iltaisin kaikki sulkevat täällä jo yhden aikaan! Niinpä! – WTF??!  Ihme kyllä täällä oli kuitenkin joku outo ”salainen alko” josta oli ihan laillista hakea vielä siihen aikaan yöstä juotavaa ja siellä olikin sitten porukkaa jonoksi asti. Hurautimme sen kautta siis Black taxilla takaisin Paddysiin ja jatkoimme iltaamme siellä. Paddysin jatkoille seuraksemme saapui lisäksi ryhmä skotlantilaisia, pari espanjalaista tyttöä ja jotain muuta random porukkaa.

 

Sunnuntaina nukuimme pitkään, jonka jälkeen ihastuttava yhteyshenkilömme Lorraine tuli hakemaan meidät 18-vuotiaan siskon tyttärensä kanssa hänen ja hänen miehensä Peterin kotiin illallistamaan. Heillä oli oikein kiva kämppä hieman keskustan ulkopuolella. Siellä sitten nautittiin kolmen ruokalajin herkullinen illallinen ja juotiin heille tuliaisiksi antamastamme salmarikossusta pikku hömpsyt. :D Asia mitä kuitenkin Iinan kanssa ihmettelimme suu auki oli se, että Peter (joka on suuri salmiakkikossun ystävä) oli jostain syystä keksinyt, että kahvipavut  muka sopisivat hyvin sen salmarishotin sekaan! Mitä tohon nyt sanois… Huudahdettiin vaan kauhistuneina yhteen ääneen ”What are u doing??!” kun hän heitti ne papuset meidän juomiemme sekaan lillumaan.

Todella mukavan (ja mielenkiintoisen) illallishetken jälkeen Lorraine heitti meidät takaisin kotiin Rocky Road nimisen tien kautta. Tie on kuulemma talvisin suljettu – ja ei ihme. Tie todellakin oli mukulakivityylisen päällysteensä ja jyrkkyytensä takia kaikkea muuta kuin mukava kokemus varsinkaan mulle, koska oon aina muutenkin aivan panikiissa näiden ihmisten järjettömän liikennekäyttäytymisen takia. Laulelin siinä etupenkillä hiljaa mielessäni taas ”If I ever leave this world alive…” :D No hengissä kuitenkin selvittiin! Se tärkein syy miksi Lorraine halusi meidät sen Rocky Roadin kautta kotiin viedä, olivat kuitenkin ne maisemat, jotka sen mäen päältä avautuivat. Ei voinut muuta todeta kuin ”Breathtaking!” – jälleen kerran. Sieltä näkyi siis koko Belfastin kaupungin (ja todn. joidenkin muidenkin kaupunkien/kylien) valot iltahämärässä. Se oli niiiin kaunista… :) Ihan kuin joku San Francisco- tyylinen maisema ja ”Big City Life”- fiilis.

 

Tänään mulla oli vielä toinen vapaa päivä (oikein mitään ei saatu Iinan flunssan takia tehtyä) ja huomenna jatkuu taas työt. Onneksi vain kolme päivää töitä nyt ja sitten taas 2 päivää vapaata. Iina ei ikävä kyllä voi vielä huomennakaan palata takaisin Jurysiin… :(

Nyt vaan toivotaan, että toi flunssa ei tarttuis muhunkin ja että Iina paranis pian, jotta pystyttäis nauttimaan loppuajastamme täällä paremmin!

" I am a new day rising, I am a brand new sky, to hang the stars upon tonight"

♪

xx

L

All you need is love!...+ tea (loads of tea!), chocolate, vinegar crisps, Magners, Spotify and woollen socks

Eilinen ilta meni keskustassa erilaisia pubeja kiertäessä. Jotenkin ajauduttiin aina sellaisiin paikkoihin joissa ikäluokka oli vähän varttuneenpaa. Lopulta turhauduimme katselemaan ainostaan vanhoja patuja ja päätimme valita varman päälle ja lähteä juurikin sille opiskelija-alueelle, jossa Paddys Palacekin sijaitsee. Queen's Universitya vastapäätä oleva opiskelijoiden "virkistymislaitos" näytti olevan täynnä elämää joten sinnehän mekin sitten sujahdettiin sulavasti. :D Siellä oltiinkin sitten ihan asian ytimessä - muovituopeista, desibelirajat ylittävästä musiikista ja tupaten täyteen ahdetusta tilasta päätellen tajusimme olevamme oikeassa paikassa! Siinä vaiheessa kun 18 vuotiaat opiskelijanuorukaiset alkoivat ehdotella jatkoja (vanhempiensa asunnossa tottakai) ymmärsimme kuitenkin ottaa jalat allemme ja hipsasta sinne minne kuulummekin, eli oman palatsimme ruhtinaalliseen sänkyyn.

Pylly vasten pyllyä pumpum.. tänne ei kyllä tosiaan kaivata enään yhtään ihmistä väliin!

Tämä päivä menikin sitten hienosti nukkuessa OHI, vähän jäi se Giant's Causeway niin sanotusti... Mutta ihan hyvä vaan levätä välillä kunnolla, Lauralla on 7 päivän työputki edessä ja Iina on vähän kurkkukipiänä ollut. No mutta koska päivä oli kaunis saimme kuitenkin jossain vaiheessa revittyä itsemme ylös, ulos ja suorinta tietä suosikkipaikkaamme Maggie May'siin haukkaamaan vähän aamupalaa. Sen jälkeen saimme ihme kyllä vielä jotain muutakin aikaseksi - kävimme tutustumassa Botanic Gardensilla sijaitsevaan Ulster Museumiin. Sehän olikin sit jännä paikka... se vaan jatku ja jatku ja jatku ja zzZzz...

Eli ei muutaku Sparin kautta hakeen vähän suklaata ja suosiolla kotiin jatkaan koomailua!

 

Maggie May's - Belfastin paras paikka <3

Istuskeltiin vähän aikaa poikien kanssa olohuoneessa kun yhtäkkiä ovi aukes ja sisään tuli joku virallisen näkönen äijä sellasen valtavan voileipä-tarjottimen kanssa. Kaveri ei sanonu sanaakaan, katto vaan hiukan säälivä hymy huulillaan ja laski ne leivät keskelle olkkarin pöytään ja lähti menemään. No mikäs siinä, ilmanen ruoka kelpaa aina, oli tosi hyviä leipiä kaikenlisäks, ei siinä mitään! Pikkasen oli vaan outoo kun kukaan ei tiennyt mistä ne leivät oli peräsin ja kuka se tyyppi oli, ihan kuin hän olis luullu, että ollaan niin köyhiä täällä ettei meillä oo varaa ees ruokaan. Koska siltä tää paikka meinaan näyttää ei millään pahalla... 

Kai ne oli kuullu siittä vesivahingosta ja päättäneet tuoda lohturuokaa meille reppanoille! 

Paddysissa siis vaan sattuu ja tapahtuu, ei oo ainakaan tylsää ikinä.

Noin siistiltä tuol ei kyllä näytä... :D

Äiteille! <3

 Let it be, let it be, let it be, oh let it be....

xx

Iina & Laura

Tosi ku vesi

Muistatteko kun kerroin siitä miten täällä meidän hostellissa vaan potkitaan palloo sisällä niin, että koko paikka meinaa lahoo lopullisesti alle? Kerran ihan vitsillä tuli heitettyä tolle Etelä-Afrikkalaiselle toverilemme Alfielle, että mieti nyt jos joku kerta potkasisit sen pallon tohon vesiputkeen ja tulis kiva tulva ja sit oltais ihan pulassa..! Hahahh lol.

Voin kertoo, että ei paljoo naurattanu kun eilen laahustin jalat hajalla töistä kotiin ja huomasin, että kappas vaan, vettä ei tuu mistään! :-) Luulin, että meillä on vaan omassa kylppärissä joku vika, mutta sitten Iinakin tulee kotiin ja kertoo karun totuuden. Alfie oli aikaansaanut juurikin sen katastrofin, josta oltiin voitu vaan vitsailla mutta ei kuitenkaan uskottu, että niin todella kävis! Joo-o... No siinähän sitä sitten oltiin, eilinen ilta ja tää päivä - koko hostelli ilman juoksevaa vettä! Ihan mielenkiintoinen kokemus sinänsä. :-)
Ihan makeet naurut saatiin kuitenkin tästäkin aiheesta lopulta revittyä kun mietittiin, miten kivaa ois ollut jos ois huomannu, että vessa ei vedä vasta sitten kun olis jo käynyt tarpeillaan... Niiice! B-)

Onneksi äsken kun tulin shoppailureissulta kotiin (mulla on siis vapaapäivä) sain ilokseni todeta, että vahinko oltiin korjattu! Vähän käy kyllä sääliks niitä/sitä jonka sen lystin maksaa, tää paikka ei meinaa oo sen näkönen, että omistajalla ois muutenkaan turhan paljon rahaa.
No okei, pakko myöntää - olin vaan tosi tyytyväinen siihen, että vesi toimii taas ja elämä voi jatkua ilman, että olo on kun kehitysmaassa ja pitäis kävellä ämpäri päässä kaivolle hakeen vettä tai jotain.

Mutta Alfie varmaan tiskaa täällä sit seuraavat kaks vuotta ja potkupallo on heitetty Lagan-jokeen.

Iina tulee ihan just kotiin ja sitten olis tarkotus lähtee jonnekin vähän naattimaan pinttiä :) Huominen on kummallakin meistä vapaa, mietittiin että lähdettäis tsekkaan sillon se Giant's Causeway Paddywagon kierroksen merkeissä.
Kattoo nyt jaksetaanko herätä. :)

Cheerio!

- L

As useful as a cigarette lighter on a motorbike

(an Irish way to say "totally useless")

Vähän tollanen olo on ollut parina viime päivänä töissä. Ihan hirveesti oon ponnistellut ja ylittänyt itseni joka päivä, mutta panokset kasvaa ja koko ajan vaaditaan lisää. :)
Englanti luistaa päivä päivältä paremmin, mutta tiettyjä, ns. monimutkaisempia asioita varausjärjestelmän hoidossa ja maksujärjestelmässä on vaikea oppia juuri sen vieraan kielen takia.
Työkaverit tsemppaa ja kannustaa, mutta välillä on kyllä sellanen olo, että oon vaan kaikkien tiellä.

Työpäivien jälkeen ei tarvii tosiaan paljon Nukkumattia venailla - ympäri hotellia juokseminen, vieraan kielen kanssa selviytyminen ja se 8½ tunnin seisoskelu ja koti-työ väliä raahautuminen vie yllättävän paljon energiaa. Pätkääkään en oo silti katunut että tänne lähdin! Tää reissu on opettanut ja tulee vielä opettaan niin paljon kaikenlaista.

Työstressissä ehtii aina välillä unohtuun, mutta onneks kuitenkin muistutetaan toisiamme jatkuvasti sanomalla: "Iina/Laura hei, kato ympärilles! Missä me ollaan!! <3"

Työpäivien päätteksi, tai no useimmiten niiden aikanakin, läppä lentää yhä entiseen malliin ja melkoisia hepulikohtauksia tulee aina vähän väliä erilaisten koomisten tilanteiden ja ennen kaikkea sen väsymyksen takia!

Ollaan myös tutustuttu paremmin hostellimme, aka "kotimme", asukkaisiin, tai oikeastaan lähinnä niihin, jotka täällä työskentelee. Pari espanjalaista poikaa, yksi etelä-afrikkalainen ja muutama brittiläinen plus me kaksi suomalaista muodostamme yhdessä aivan mahtavan futistiimin! Siis näillä jäppisillä on täällä sisällä sellanen jalkapallo jota ne sit potkii joka puolella ja ei voi mennä edes ovesta ulos ilman etteikö se pallo vieris jostain. No sitähän sitten potkitaan tasan niin kauan, että joku taulu tippuu seinältä tai kukkavaasi menee rikki. Itsehän ei olla kyllä mitään rikottu! :D Ilmeisesti näitä velikultia + yhtä tyttöä ei kuitenkaan haittaa yhtään vaikka "heidän omaisuutensa" hieman tuhoutuu, oikeastaan kukaan tässä hostellissa ei paljoo välitä mitä sä täällä puuhailet, melko vapaamielinen meininki vallitsee niin sanotusti..

On kuitenkin tosi mukavaa, että kun tulee töistä kotiin niin on aina joku jonka kanssa jutella ja kaikki on oikeesti tosi kiinnostuneita siitä, mitä sulle kuuluu! Toinen näistä espanjalaisista toveruksista, nimeltään Manuel, on tosi valloittava kun hän kävelee joka päivä, monta kertaa, espanja-englanti sanakirjan kanssa vastaan ja kysyy miten joku sana lausutaan ja treenaa niin ihailtavan sinnikkäästi kielitaitoaan.


Kaikki siis kohdallaan täällä, Belfast kiittää ja kuittaa ja toivottaa hyvää yötä. :)

Keep calm and drink tea!

 xx
Laura

Up to ninety!

Eli Irlantilainen sanonta joka tarkoittaa ”todella kiireinen”. Sellainen meidän viikko on tosiaan ollut. Jury’s Inn on ollut täyteen buukattu, koska Belfastissa oli tällä viikolla sellaiset Irlantilaisen tanssin mestaruuskilpailut, ja koko kaupungin kaikki hotellit on ollut koko viikon ihan täynnä! Eli tekemistä on töissä riittänyt! Ollaan Lauran kanssa päästy oikein kunnolla respatyön makuun. On hirveessä kiireessä ja stressissä checkattu ihmisiä sisään ja ulos samalla kun puhelin soi koko ajan ja laukkuja pitäisi kantaa sinne ja tänne. huhhuh! Mutta ollaan kyllä opittu ihan älyttömän paljon tällä viikolla! Ja aina vaan paremmin aletaan ymmärtää tätä paikallisten tapaa puhua! :)

Hauskaakin on kyllä taas ollut! Iskä ja äiti tuli Suomesta asti moikkamaan tytärtään maailmalle! On käyty hyvissä ravintoloissa syömässä ja kävelty ympäriinsä Belfastin keskustassa. Harmi vaan, että kelit viilenivät huomattavasti juuri silloin kun vanhemmat tuli tänne. Nyt on saatu kokea oikein perinteistä Irlannin säätä eli tuulta ja sadetta. Johan sitä auringonpaistetta kestikin.. :D Käytiin torstaina vanhempien ja Lauran kanssa syömässä ravintolassa nimeltä Made in Belfast, ja se on ihan mahtava paikka! Ruoka oli tosi hyvää ja sisustus oli todella mielikuvituksellista ja upeaa! Sinne mennään todellakin uudestaan!
Iskän ja äidin vetäydyttyä kämpilleen jatkoimme Lauran kanssa vielä iltaa paikalliseen opiskelijabaariin nimeltä the Parlour. And let me tell you, there was some serious shuffin’ going on! :D

Huomenna onkin sitten taas jo työpäivä ja mulla alkaa vielä sellainen mukava kahdeksan päivän työputki. Loppuviikosta taitaa tama tyttö olla aika valmista kauraa. Mutta sanottakoon nyt vielä, että vaikka välillä vähän rankkaa onkin, niin mihinkään en kyllä tätä reissua vaihtaisi!

How’s about ye me ould segotia?

xx

I

The Kooks - Seaside

Joo-o… Olipahan viikonloppu!

Lauantai oli tosiaan meidän kummankin mielestä yksi elämämme parhaista päivistä. Ajoimme keskellä kauneimpia maisemia mitä olemme ehkä ikinä nähneet pienen Ballycastlen kaupungin rannalle, aivan pohjoisimpaan osaan Pohjois-Irlantia, samalla kun loistava musiikki pauhasi autoradiossa ja aurinko paistoi kirkkaalta taivaalta. Tunsimme sillä hetkellä olomme niin sanoinkuvaamattoman onnellisiksi, että Laura tirautti jopa pari kyyneltä hahaa :’D Ja kyllä, ihan selvinpäin otiin. Oikeesti. No mut nyt te tietenkin ihmettelette, että mites hemmettissä me sinne Ballycastleen ylipäätään päädyttiin. No niin mekin ihmeteltiin!
Siispä alotetaan ihan alusta.

Perjantaina ennen kuin ”tarina sai alkunsa” kävimme ensin siellä yliopistolla, joka on siis sellanen aivan valtavan upee, uus, hieno laitos, josta löytys sit kaikkee mahdollista ja mahdotonta aina suihkurusketushuoneesta ja höyrysaunasta uusimmilla laitteilla varusteltuun kuntosaliin ja kampaamosalonkiin asti. Kyllä kelpais siellä opiskella, jepjep, vähän vaan mietittiin, että miten sen kaiken loistokkuuden keskellä niiden oppilaiden työnteosta tulee yhtään mitään :D Valitettavasti ei kuitenkaan ehditty enää tavata näitä opiskelijoita kun kaikki oli jo ottanu jalat alleen ja lähteny viikonlopun viettoon.

Ennen ja jälkeen yliopistovierailua meidän uskomattoman ihanat Belfastin yhteyshenkilömme näyttivät taas meille kaikkia hienoja ja merkittäviä paikkoja kaupungilla. Lopuksi meidät kuskattiin lähelle Primarkia, mikä on siis se pahin VIRHE, minkä voi meidän kohdalla tehdä :D Siitä kaupasta ei meinaan pääse mitenkään tyhjin käsin ulos! Varsinkin toi tummempi osapuoli meistä sekos taas ihan totaalisesti ja poistui lopulta paikalta jättimäisen kassin kanssa.

Noh mutta sitten… Sitten olikin aika mennä itse asiaan eli Turn the party-zone on! ;D Pukeuduttiin uusiin vaatteisiin ja asusteisiimme ja suunnattin Filthy McNasty’s nimiseen pubiin, joka olikin tupaten täynnä. Siellä on sellanen upee sisäpiha, jossa oli kaikkia hienoja valoja ja kynttilöitä ja jopa pari takkaa katoksen alla. Ihanan tunnelmallinen paikka siis, ja tunnelman kruunasi tietysti jääkylmä Magners ja hyvä livemusiikki tähtitaivaan alla. ;) Viimeistään siinä vaiheessa kun Oasiksen Wonderwall lähti soimaan me hoilattiin aivan fiiliksissä mukana :D
Tän jälkeen päätettiin testata läheinen klubi, nimeltään M-Club (aka paikallinen ”Sedula”), olihan meillä kerrankin Converseiden ja farkkujen sijasta hienot mekot ja korkokengät päällä. Heti eka kun päästiin sisälle niin tottakai LMFAO – Party Rock Anthem lähtee pauhaan kauttimista ja Laura sanoo Iinalle, että hei mennään yläkertaan, niin Iina sanoo, ”Eiku oota sekunti!”, sit parin hetken täys hiljaisuus ja lopulta... ”Everyday I’m shufflin’!” :D
Yläkertaan päästyämme ensimmäinen asia mitä nähdään, niin tupaten täys tanssilattia, jossa jengi tanssii tismalleen samaan tahtiin jonkun biisin tahdissa! :D Siellä oli menossa joku 70’s/80’s- ilta ja musiikki ja porukan kledjut oli sitten sen mukaiset. Jokapuolella oli isoja screenejä joihin heijastu kolmannessa kerroksessa esiintyvän tanssiryhmän show. No hetken päästä siellä tanssilattialla alko sit sellanen tanssikilpailu jota tsiigailtiin sieltä ylimmästä kerroksesta. Yks niistä tanssijoita oli mielestämme ylitse muiden, mutta harmi vaan hän ei sattunut voittamaan. No sen kilpailun päätyttyä mentiin sit itsekin heiluun sinne dancefloorille ja yllättäen tää sama jäppinen, jota oltiin kannustettu voittoon ja hänen kaverinsa innostuivat tanssittamaan meitä. No mikäs siinä sitten! :D Kun tyypeille selvisi, että ollaan ihan Suomesta asti tultu tänne haahuilleen niin he tarjoutuivat lauantaiksi meidän ”Folke Westeiksi” eli esittelemään Pohjois-Irlannin kuvakirjan kaunista maaseutua ja juurikin sitä Ballycastlea, mistä puhuttiin aluksi. Noh, meillehän tämä tarjous sopi siis paremmin kuin hyvin, kun emme juurikaan satu vielä paikallisia ja heidän elämäänsä sen tarkemmin tuntemaan.

No ei siinä sit mitään, lauantai iltapäivällä pakattiin reput ja nämä kyseiset gentlemannit tuli hakemaan meidät Paddy’silta mukaansa. Siinä sitten ajeltiin, oli aika sanaton olo kun katteli tosiaan niitä ihania vihreitä ja kukkulaisia maisemia. Bongattiin myös paljon hellyyttävän näköisiä lampaita ja myös niitä ylisöpöjä pikkusia ”Lambi-mainos” yksilöitä. Lopulta päädyttiin onnellisesti pienen ja idyllisen Ballycastlen kaupungin rannalle ja ne maisemat sinne merelle oli viimestään jotain niin henkeäsalpaavaa. Nähtiin sieltä myös Skotlannin rannikolle, MOI VAAN KAROLIINA! T.Laura, vaikka et sä siellä tällä hetkellä taida ollakaan. :D



Tyypeillä oli sit semmosella karavaanarialuella oma mökki, tai oikeestaan se oli niinku asuntoauto, mut vaan ilman sitä autosaa :D Niitä oli sit siellä vierivierekkäin. Siellä sit syötiin pizzaa ja juotiin vähän Strongbowia ja Bulmersia. Siellä vaunussa oli aikas kylmä mutta onneks ollaan Suomesta ja ollaan jo täällä Paddysissa, ja muuallakin totuttu siihen, että lämmitykseen ei juuri tässä osassa maailmaa pahemmin panosteta.
Kun käytiin illalla ulkona ja oli jo tullut pimeä niin oli taas aika epätodellinen olo kun yllä oli vaan kirkas tähtitaivas ja ainoa ääni mitä kuului oli ”MÄÄÄÄÄ!” :D

Aamulla pojat toivat meidät nätisti takaisin Paddysiin. Meille selvisi, että se huone mikä meidän oli alunperinkin pitänyt saada (eli kylpyhuoneellinen ja normaalia isompi) oli nyt viimeinkin valmis! YES! ;) No ei siinä sit muutakun kamat taas jälleen kerran kasaan ja muuttamaan, tämä on siis jo kolmas huone, jossa kyseisessä hostellissa satumme asumaan.
Nyt alkoi uusi työviikko, joka tulee olemaan aika haastava, koska Jurys on aivan täynnä asiakkaita.
Me lähetetään teille paljon paljon terveisiä ja haleja!!! xx
I & L



”Isä olen täällä maailman toisella puolen ja laulan pappa-da-dupa-papapa-duuda-dappaa… Äiti älä pelkää kyllä pidän itsestä huolen! Ja laulan pappa-da-dupa-papapa-duuda-dappaa.”